Ryhmärakentaminen

Rakenna oma palasi kaupunkia

 

Mitä on ryhmärakentaminen?
Katso kohteet

Asukkaiden näköisiä koteja

Mitä on ryhmärakennuttaminen?

Ryhmärakentamisessa tai -rakennuttamisessa rakennuttajana toimii perinteisen rakennusyrityksen sijaan joukko yksityisiä ihmisiä. Kiinnostus ryhmärakennuttamiseen, jossa asunnon tulevat omistajat rakennuttavat omatoimisesti rivi- tai kerrostalon, virisi uudelleen 2000-luvun alussa lähinnä pääkaupunkiseudulla. Ilmiö oli seurausta suurten kaupunkien kalliista neliöhinnoista, mikä on saanut aktiiviset asukkaat etsimään itselleen edullisempia ratkaisuja. Myös kiinnostus asumisen yhteisöllisyyteen on ollut vauhdittamassa ryhmärakennuttamista.

Firan ryhmärakennuttamisen malli

Pyrimme toiminnallamme kehittämään ryhmärakennuttamista. Firan hankkeet ovat konsulttivetoisia. Hankimme tontin, johdamme hanketta kokonaisvaltaisesti, kokoamme rakennuttajien ryhmän, vastaamme suunnittelemisesta, rakentamisesta sekä hankinnoista. Tämän ansiosta voimme taata asunnoillemme kiinteän hinnan. Samalla rakennamme fiksummin: kustannustehokkaasti, ennakoidusti ja todellista tarvetta palvellen. Rakentaminen on palvelua, jossa rakennuksen suunnittelu yhdistyy sen käytön suunnitteluun. Uskomme tämän toimintamallin tuovan ryhmärakennuttamiseen luotettavuutta ja vaivattomuutta.

Miksi lähteä mukaan Firan RR-hankkeeseen?

Ryhmärakentamisen hyödyt

Ryhmärakennuttaminen tekee rakennushankkeesta läpinäkyvämmän. Siinä pääset oikeasti näkemään ryhmän jäsenenä kerrostalon rakennusprosessin ja olet vaikuttamassa asunnon suunnitteluun, jos niin itse haluat. Saat asunnollesi myös paremman hinta-laatusuhteen.

Ryhmärakennuttamishankkeessa asukkaat toimivat itse kohteen perustajaosakkaina. Pääset myös vaikuttamaan asuntosi pohjaratkaisuun ja materiaaleihin hankkeen aikana. Siten lopputulos vastaa tarpeitasi paremmin ja asuntojen hinnan ja laadun suhde muodostuu hyväksi. Hankkeen aikana tutustut tuleviin naapureihisi järjestämissämme tapaamisissa.

Perustajaosakkaana et maksa varainsiirtoveroa. Omarahoitusosuuden maksamisessa voit hyödyntää Firan neuvottelemaa siltarahoitusta, jolloin pääset mukaan pienellä omarahoitusosuudella.

Ryhmärakennuttamisprojekti etenee ammattitaitoisen projektijohdon vetämänä ja asiantuntijat pitävät huolta projektiin liittyvistä valmisteluista sekä valvonnasta.

Fira ryhmärakennuttajakonsulttina ja pääurakoitsijana takaa kiinteän hankintahinnan, jonka yli kustannukset eivät nouse. Ostamme ulkopuoliselta vakuuslaitokselta rakentamisen aikaiset vakuudet, jolla turvataan rakennushankkeen toteutus. Asunnoillamme on kahden vuoden takuu ja Fira vastaa 10 vuoden ajan rakennusvirheistä.

Yhtiön hallitus valitsee yhden henkilön edustamaan yhtiötä tilaajana urakkasopimuksessa. Asukasedustaja seuraa rakentamista aitiopaikalta yhteistyössä hallituksen valitseman rakennustöiden valvojan kanssa.

Maailma muuttuu ja yhteisöllisyyden voima nostaa päätään. Moderni ryhmärakennuttaminen haastaa vanhat, pölyiset toimintatavat. On rakentamisen vallankumouksen aika!

Asukkaiden kokemuksia toteuttamistamme hankkeista

Sompasaarenlaituri 12 – Sompasaari

Helsingin Sompasaareen, aivan meren rantaan valmistui heinäkuussa 2021 Firan toinen ryhmärakennuttamiskohde, Sompasaarenlaituri 12. Ryhmärakennuttamisen periaatteiden mukaisesti asukasryhmän kokoaminen aloitettiin hyvissä ajoin ennen rakentamisen aloittamista ja asukkaat pääsivät vaikuttamaan tuleviin koteihinsa hyvin monipuolisesti aina pohjapiirroksista lähtien. 

Asumisosuuskunta Koskelan Lehmus – Koskela

Helsingin Koskelaan aivan Käpylän kupeeseen valmistunut Koskelan Lehmus mahdollistaa asukkailleen uudenlaisen tavan asua yhteisöllisesti Helsingissä. Se on sekoitus vuokra- ja omistusasumisen parhaita puolia. Asukkaat ovat juuri saaneet avaimet asuntoihinsa ja projektin päättymistä juhlistetaan yhdessä kaikkien naapureiden kanssa. Vaikka asukkaat ovat omistaneet hankkeen koko rakentamisen ajan, sen suunnittelu ja toteutus on ollut Firan vastuulla.

Kohde luovutettiin asukkaille juhlallisissa tunnelmissa heinäkuussa 2021.

Malagankatu 2 – Jätkäsaari

Malagankadun hanke oli Firan ensimmäinen ryhmärakennuttamiskohde. Hankkeen yhteiset tilat ja laatutaso suunniteltiin yhdessä hankkeeseen aiemmin liittyneen ydinryhmän kanssa. Kohteessa päästiin nauttimaan ryhmärakentamisen parhaista puolista helposti ja nopeasti. Ydinryhmätyöskentelyssä on panostettu muun muassa kohteen laadukkuuteen. Kohteessa hyödynnetään ympäristöystävällistä aurinkosähköä.

Talon rakentaminen alkoi lokakuussa 2017 ja tyytyväiset asukkaat pääsivät muuttamaan uusiin koteihinsa maaliskuussa 2019.

Kohteet

Valmistunut kesä 2022

Kustinpolku 10

Postipuisto | Pohjois-Pasila

Firan uusi ryhmärakennuttamiskohde rakentuu kesällä 2022 Postipuistoon. Luonnonläheinen alue kivenheiton päästä kaikista palveluista luo puitteet vaivattomalle ja iloiselle asumiselle.

Ryhmärakennuttaminen
Kustinolku 10
Valmistunut kesä 2021

Sompasaarenlaituri 12

Sompasaari | Helsinki

Firan järjestyksessään toinen ryhmärakennuttamiskohde valmistui heinäkuussa 2021 Sompasaareen merellisiin maisemiin.

Ryhmärakennuttaminen
Sompasaarenlaituri 12
Valmistunut kesä 2021

Asumisosuuskunta Koskelan Lehmus

Koskela | Helsinki

Helsingin Koskelaan aivan Käpylän kupeeseen valmistunut Koskelan Lehmus mahdollistaa asukkailleen uudenlaisen tavan asua yhteisöllisesti Helsingissä.

Ryhmärakennuttaminen / Asumisosuuskunta
Asumisosuuskunta Koskelan Lehmus
Valmistunut 2019

Malagankatu 2

Jätkäsaari | Helsinki

Välimerenkadun ja Malagankadun kulmaan rakennettiin alueen ensimmäinen vapaarahoitteinen ryhmärakennuskohde. Jätkäsaaren Malagankatu 2:n asunnot myytiin loppuun ennätysajassa.

Ryhmärakennuttaminen
Malagankatu 2