Uutinen

4. kesäkuuta 2020

Fira rakentaa Harjulan koulun ja päiväkodin Järvenpäähän

Fira Oy ja Järvenpään kaupunki C/O Mestaritoiminta Oy ovat sopineet Harjulan koulun ja päiväkodin toteuttamisesta Järvenpäähän. Koulutilat on suunniteltu noin 450 lapselle ja päiväkoti- ja esiopetustilat noin 150 lapselle. Rakennustyöt aloitetaan syksyllä 2020.

Rakennustöiden valmistuttua lapsia ja aikuisia odottavat joustavat ja muunneltavat tilat ja oppimisympäristöt, jotka taipuvat monenlaisiin tarpeisiin. Uudisrakennuksessa mm. hallinto, liikuntatilat ja ruokala on mitoitettu palvelemaan sekä koululaisia että päiväkotia. Rakennustyöt saadaan valmiiksi kevään 2022 aikana ja lapset henkilökuntineen pääsevät uusiin tiloihin syksyllä 2022.

Rakennuksen laajuus on noin 6 000 brm2. Kokonaisuuteen sisältyy noin 1 000 brm2 laajuinen suojeltu, 30-luvulta peräisin oleva vanha osa, joka korjataan perusteellisesti. Suunnittelun kaikissa vaiheissa on huomioitu tilojen terveellisyys ja turvallisuus. Kiinteistön lämmitysmuoto on energiatehokas maalämpö.

– Vanhojen 60- ja 80-luvulla rakennettujen koulurakennusten osoittauduttua koulutoiminnalle soveltumattomiksi ja terveydelle haitallisiksi, ryhdyimme ideoimaan ja valmistelemaan hanketta kaikkia Harjulan asukkaita palvelevaksi Kampukseksi. Monien eri suunnitteluvaiheiden ja käyttäjien huomioiden jälkeen saamme Firan mukaan kehittämään suunnittelua, jotta vaaditut tilat pystytään toteuttamaan hankkeelle esitetyssä budjetissa. Firan kokemus koulurakentamisesta on hyvällä tasolla ja uskomme hyvin alkaneen yhteistyön johtavan laadukkaaseen rakentamiseen, toteaa Mestaritoiminta Oy:n projektipäällikkö Niko Rinne.

– Olemme erittäin iloisia, että onnistuimme yhdessä tehdyn tiiviin kehitystyön myötä saavuttamaan tilaajan raamien mukaisen kustannustason ja pääsemme toteuttamaan Harjulan koulun ja päiväkodin uusia tiloja. Hankkeella on suuri merkitys alueen lapsiperheille sekä koulun ja päiväkodin henkilökunnalle. Firalle on kertynyt kokemusta koulujen ja päiväkotien rakentamisesta ja voin ilolla todeta, että rakennustyöt käynnistyvät erittäin osaavan, kokeneen ja innostuneen tiimin voimin, kertoo Firan liike- ja toimitilarakentamisen tuotantojohtaja Jyrki Sivén.

Hankkeen urakkamuoto on yhteistoiminnallinen projektijohtourakka.

Kuva: luonnoskuva (Innovarch)

Lisätietoja:

Fira Oy
Jyrki Sivén
Tuotantojohtaja / Liike- ja toimitilarakentaminen
040 7738 729
jyrki.siven@fira.fi

Jaa artikkeli

Ota yhteyttä

Jyrki Siven

Tuotantojohtaja | Toimitilarakentaminen

+358 40 7738729 jyrki.siven@fira.fi