Ajankohtaista Tiedote

Fira modernisoi Aalto-yliopiston Töölön rakennuksen

May 6, 2019

Uutiset

Fira Oy ja Aalto-yliopistokiinteistöt Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen Töölön rakennuksen modernisoinnista. Valmistelevat työt ovat jo alkaneet.

Kyseessä on entinen Kauppakorkeakoulun ikoninen päärakennus, joka sijaitsee Töölössä Runeberginkadulla. Vuonna 1950 valmistuneen rakennuksen ovat suunnitelleet arkkitehdit Woldemar Baeckman ja Hugo Harmia. Sisustusarkkitehteina toimivat Olli Borg, Ilmari Tapiovaara ja Maija Heikinheimo.

Rakennus on suojeltu, ja museovirasto on vahvasti mukana nyt käynnistyneen modernisoinnin suunnittelussa.

”Töölön rakennuksen modernisointi on mielenkiintoinen ja sopivan haastava kohde. Toteutusta on valmistellut loistava tiimi, johon luotan täysin. Olen varma, että tästä tulee hyvä jatke aiemmille onnistumisillemme. Esimerkiksi arvokkaat Paavo Tynellin valaisimet, joista osa on ainutlaatuisia, vain tähän kohteeseen suunniteltuja, viedään modernisoinnin ajaksi pois ja entisöidään alkuperäiseen loistoonsa”, kertoo Firan modernisoinnin tuotannon kategoriavastaava Pekka Sipponen.

Kohde valmistuu loppuvuodesta 2020. Modernisoitavien tilojen laajuus on hieman yli 15 000 bruttoneliötä.

Tilat avataan myös kaupunkilaisille

Töölön rakennuksen pääkäyttäjäksi tulee Töölössä jo nykyisinkin toimiva, Aalto-yliopiston Aalto University Executive Education (Aalto EE), joka tarjoaa liikkeenjohdon valmennus- ja kehittämispalveluita.

”Hienoa jatkaa yhteistyötä Aalto-yliopistokiinteistöjen kanssa. Töölön rakennuksesta valmistuu ainutlaatuinen ja aikaa kestävä moderni oppimisympäristö”, sanoo Pekka Sipponen.

Tilat avataan myös kaupunkilaisten käyttöön ja tavoitteena on luoda rakennuksesta avoin kaupunkilaisten kohtaamispaikka.

“Meille on tärkeää säilyttää kiinteistön henki ja samalla tarjota monipuolisia tiloja myös tulevaisuuden käyttötarpeisiin. Remontin jälkeen rakennukseen tulee muun muassa Aalto-yliopiston ja yhteistyökumppaneiden kohtaamispaikka sekä kaikkia kaupunkilaisia palveleva korkeatasoinen ravintola”, sanoo Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n kiinteistösijoitusjohtaja Eetu Ristaniemi.

Lisätiedot

Pekka Sipponen
Kategoriavastaava, Modernisoinnin tuotanto, Fira Oy
pekka.sipponen@fira.fi
Puh. 040 513 3035

Noora Stapleton
Aalto-yliopisto, viestintäpalvelut
viestinnän asiantuntija, kampusviestintä
noora.stapleton@aalto.fi
Puh. 050 353 1525

Lue lisää