Kolmen lupaavan kuvaajan näkökulmia kaupunkiin

Millä kaikilla arkisilla, hauskoilla, kummallisilla tai ihanilla tavoilla ihmiset käyttävät kaupunkia?
Rakentamisen on aika palvella elämää, ei rakentamista. Pyysimme kolmea lupaavaa nuorta valokuvaajaa tutkimaan ihmisten ja kaupunkitilan suhdetta. Helen Korpak, Jukka Ovaskainen ja Eetu Ahanen kuvasivat kaupunkia valitsemastaan näkökulmasta. Kuvista välittyy hetkellisyys ja rauhallisen tarkkaileva, jopa harras tunnelma

 

Mutta miksi?

Nyt siellä kahvipöydässä varmaan joku ihmettelee, miksi Fira tilailee taidekuvia kaupungista. Että miten tämä liittyy rakentamiseen ja eikö teidän pitäisi keskittyä siihen?

Siksi, että rakentamisen on aika palvella elämää, ei rakentamista. Tämä on ollut Firan kehityksen johtoajatus jo pitkään. Liian usein rakentaja on kiinnostunut vain rakennusprosessista, koska hänen oma työnsä keskittyy siihen. Valmistuneet rakennukset kirjataan referenssiluetteloon ja ne unohtuvat sinne.

Jok’ikisen tilan, rakennuksen ja katukiveyksen urbaanissa ympäristössä on joku joskus rakentanut ja samalla määritellyt. Se vaikuttaa sekä ympäröiviin rakennuksiin että sitä käyttäviin kulkijoihin ja oleskelijoihin – joko sattumanvaraisesti tai hyvinkin suunnitellusti. Halusimme nostaa hetkeksi katseemme käsillä olevista rakennusprojekteistamme ja tutkia elämää, joka on ryöpsähtänyt jonkun joskus rakentamiin tiloihin. Keskittyä siihen, mitä tapahtuu, kun viimeinen työmaakontti on kuljetettu pois ja oikea elämä alkaa. Kysyä, millä kaikilla arkisilla, hauskoilla, kummallisilla tai ihanilla tavoilla ihmiset käyttävät kaupunkia, jota mekin olemme mukana rakentamassa?


HELEN KORPAK

“Aloitin kuvaamaan kymmenen vuotta sitten 18-vuotiaana, kun sain isäni vanhan kameran syntymäpäivälahjaksi, ja olen siitä lähtien kuvannut melkein päivittäin.

Nykyään kuvaan paljon myös kamerakännykällä, ja olen julkaissut iphonekuvista jopa kirjan korealaisen kustantamon kautta – kännykkä on mielestäni ihan yhtä uskottava kamera kuin valtavan kallis digikamera. Olen vahvasti elitismiä vastaan!

Rakastan Helsinkiä. Eniten ehkä sitä meren läheisyyttä, ja vuodenaikojen suuria eroja. Ikkunastani seuraan päivittäin taivasta, ja kuvaan sitä paljon. Asunnossani asui aikoinaan myös isäni, jonka vanhat negatiivit löysin hiljattain. Niissäkin oli loputtomasti kuvia taivaasta, otettu yli 30 vuotta sitten samasta ikkunasta. Jokin siinä kiehtoo kaikkia, se miten taivas muuttuu koko ajan. Samoin myös meri. Minulla on koira, jonka kanssa kävelemme joka päivä merelle, olipa sää mikä tahansa. Koira nuuhkii, minä katson. Tätä minun versiota Helsingistä halusin sisällyttää kuvissani, jotka otin Firalle. Kesä ja valo, taivas, koti, värit, pitkät yöt. Koira ja arkielämän hienot pienet hetket – varjot, värikkäät pilvet, iltauinnit. Olen kyllä sisimmässäni romantikko, ja halusin tuoda sen esille Fira-kuvissani.”


“Olen Lontoossa asuva ja työskentelevä valokuvaaja. Valmistuin Lahden muotoiluinstituutista vuonna 2014. Työskentelen paljon sekä omien projektien että lehti- ja kaupallisten toimeksiantojen parissa. Kuvaan monipuolisesti muotia, henkilökuvia sekä mainoskuvia. Pyrin tuomaan samaa välitöntä näkemystä ja visuaalista otetta niin toimeksiantoihin kuin myös omiin projekteihin. Minusta on hienoa, jos esimerkiksi mainoskuva näyttää henkilökohtaiselta ja aidolta.

Lähestymistapani Firalle ottamiini kuviin oli visuaalisten havaintojen tekeminen kaupunkitilassa ja se, miten ihminen siinä tilassa näkyy. Kaupunki näyttäytyi minulle linjoina, väreinä, muotoina, pintoina ja materiaaleina sekä paikkana, jossa ihmisellä on paljon tilaa olla ja elää. Tässä projektissa hienointa oli välittömien pienien hetkien tallentaminen.”

jukka ovaskainen


EETU AHANEN

“Helsinki-kuvamaailmassani kaupunkiympäristö avautuu elämyksille, seikkailulle ja rahoittumiselle. Projektin ilmaisullinen vapaus antoi tilaa henkilökohtaiselle lähestymiskulmalle, kaupungin tutkimiselle ja hauskanpidolle.

Ympäristö muodostuu tilan ja elämän vuorovaikutuksesta. Tuomalla kaupunkilaiset mukaan rakentamisen suunnitteluun, kaupunkiympäristö kasvaa ihmisläheiseksi, yhteisölliseksi ja monipuoliseksi. Ihmiskeskeisyys on toiminut inspiraationa ja tehnyt yhteistyöstä Firan ja Futuricen kanssa erittäin mielenkiintoista.”