Blogi

11. huhtikuuta 2022

Toimitusjohtajan katsaus vuoteen 2021

Vuosi 2021 oli Firan rakentamisen liiketoiminnalle jälleen vahva. Teimme erinomaisen tuloksen, vaikka toimintaympäristö tarjoili edelleen haasteita.
Toimitusjohtajan katsaus 2021

Vuosi 2021 oli Firan rakentamisen liiketoiminnalle jälleen vahva. Teimme erinomaisen tuloksen, vaikka toimintaympäristö tarjoili edelleen haasteita. Onnistumisemme vetureja olivat erityisesti asuntorakentaminen ja toimitilarakentaminen.

Liikevoittomme pysyi vuonna 2021 edellisvuoden tasolla ollen 7,8 M€ (7,9 M€). Liikevaihtomme laski vuonna 2021 jonkin verran edellisvuodesta ja oli 225,4 M€ (248,6 M€). Omat projektimme rakentamisessa etenivät hyvin. Rakentamisen liiketoiminnan ennustettavuus parani edelleen, eikä vuonna 2021 tehty alaskirjauksia. Olemme pitkäjänteisesti jo usean vuoden ajan panostaneet riskienhallintaan, tiedolla johtamiseen sekä oikeaan ja ajantasaiseen tilannekuvaan. Nämä toimenpiteet ovat hyvän kehityksemme taustalla.

Tilauskantamme kasvoi odotusten mukaisesti huipentuen loppuvuoteen. Ilmoitimme alkuvuodesta 2022 solmineemme urakkasopimuksen kauppaketju Tokmannin kanssa uuden logistiikkakeskuksen rakentamisesta. Sopimus nosti joulukuussa tilauskantaamme merkittävästi.

[Infograafi: Fira Oy:n vuosi 2021 lukuina]

Fira Oy:n vuosi 2021 lukuina
Fira Oy:n vuosi 2021 lukuina

Koronaviruspandemian jatkuminen ylläpiti markkinoilla epävarmuutta, mikä heijastui modernisointi- ja putkiremonttilinjoihin yleisenä epävarmuutena ja asunto-osakeyhtiöiden viivästyneenä päätöksentekona. Vuoden toisella puoliskolla rakennusmateriaalien hintojen voimakas nousu ja saatavuushaasteet lisäsivät epävarmuutta, mutta vaikutukset toimintaamme jäivät vähäisiksi. Uuden koronavirusvariantin Omikronin rantautumisen myötä jatkoimme panostuksia työmaiden turvallisuuteen ja onnistuimme pitämään työmaamme käynnissä ilman merkittäviä häiriöitä.

Investoimme edelleen rakentamisen systeemiseen muutokseen ja skaalautuvan rakentamisen mallin kehitykseen digitaalisia ja modulaarisia ratkaisuja hyödyntäen. Asuntorakentamisessa tavoitteenamme on kääntää rakentamisen tuotantosysteemin synnyttämä tuottavuusparannus merkittäväksi asiakasarvoksi.

Vastuullisuus (ESG) on olennainen osa Firan strategiaa ja liiketoimintaa

Lähestymme vastuullisuutta sekä asiakkaidemme että oman toimintamme näkökulmasta. Pyrimme ratkaisuillamme auttamaan asiakkaitamme pienentämään hiilijalanjälkeään, ja lisäksi kehitämme jatkuvasti oman toimintamme vastuullisuutta. Julkaisemme vuosikatsauksemme yhteydessä Fira Oy:n ensimmäisen vastuullisuusraportin, joka sisältää loppuvuodesta 2021 laatimamme vastuullisuusohjelman.

Marraskuussa sitouduimme Green Building Councilin #BuildingLife-hankkeen toimintaohjelman kannattajaksi. Sen myötä lupaamme laatia toimintaohjelman, joka vie meitä kohti hiilineutraaliutta. Suurin kiitos erinomaisesta vuodesta kuuluu koko henkilöstöllemme. Vahva tuloksemme ei olisi syntynyt ilman henkilöstömme sitoutumista ja osaamista. Olen myös erittäin iloinen NPS (Net Promoter Score) -tuloksestamme, joka oli jälleen erinomaisella tasolla, +62 (+61). Rakentamisen palveluyhtiönä haluamme luoda asiakasarvoa ja olla asiakkaidemme luottamuksen arvoisia joka päivä.

Haluan lämpimästi kiittää kaikkia firalaisia, asiakkaitamme, kumppaneitamme sekä omistajia ja hallitusta onnistuneesta vuodesta 2021. Suuntaamme katseemme tulevaan vahvassa tuloskunnossa.

Jari Koivu
Toimitusjohtaja
Fira Oy

Jaa artikkeli

Lisätietoja

Jari Koivu

Toimitusjohtaja

+358 40 502 4268 jari.koivu@fira.fi