Sitedrive

Onko tässä avain rakentamisen toimialamurrokseen?

May 15, 2017

Blog

Rakennusalan on puhuttu ja ennen kaikkea huhuttu digiaikakauden mittakaavassa pitkään olevan seuraava toimiala, jossa nähdään vakiintuneiden toimintamallien murtuminen eli disruptio. Google X:ssä, Googlen tuotekehitysyksikössä, alettiin kehittää modulaarista rakennusjärjestelmää pilvenpiirtäjiä varten jo 2009. Sen jälkeen yrityksessä on eri nimikkeiden ja yritysrakenteiden alla kehitelty muun muassa ratkaisua rakennusten suunnitteluun ja hankekehitykseen liittyvän tiedon organisointiin, alustasovellusta kaavoitukseen sekä sovellusta rakentamisen kustannusten ja elinkaaren hallintaan. Laajan mittakaavan tuotelanseerauksia ei ole kuitenkaan nähty.

Rakennusalan ammattilainen huokaisee nyt ehkä helpotuksesta: Googlen devaajat saattavat olla taitavia softankehittäjiä, mutta eivät ole tainneet paljon raksalla pyöriä. Kyllä rakentaminen on sen verran monimutkaista toimintaa, että sen kehittämiseen tarvitaan alan ammattiosaamista. Mullistusta ei ole kuitenkaan kuulunut rakennusalankaan piiristä, ainakaan vielä. Ovat alan softat ja tietomallinnus toki kehittyneet. Congrid on käytössä yhä useammalla rakennusliikkeellä, modulaarinen rakentaminen on ottanut aimo hyppäyksiä eteenpäin ja viime aikoina huomiota on herättänyt erityisesti tanskalainen Geniebelt, joka kerää projektin dokumentaation yhteen paikkaan. Pääosin arki työmailla kuitenkin jatkuu sellaisena kuin ennenkin.

Rakennusalan disruptio tapahtuu läpinäkyvyyden kautta

Niin Googlella, Geniebeltilla, Congridilla kuin RIB:llakin ollaan todennäköisesti oikeilla jäljillä, mutta pähkinä on vielä murtamatta: miten rakennusalalle pääsee sisään ja millä logiikalla disruptio tulee tapahtumaan?

Valistunut arvauksemme on: läpinäkyvyyden kautta. Rakennusala, jos mikä, huutaa läpinäkyvyyttä. Kuka teki mitä, missä, milloin ja mitä maksoi? Näitä kysymyksiä on julkisuudessakin selvitelty useiden suomalaisten (ja kansainvälisten) rakennushankkeiden kohdalla. Läpinäkyvyyden puute on kuitenkin ongelma paljon syvällisemmässäkin mielessä kuin yksittäisen rakennusliikkeen maineriskin kannalta. Nimittäin: ilman läpinäkyvyyttä rakentaminen ei voi kehittyä.

Reaaliaikainen seuranta mahdollistaa työmaan toiminnan parantamisen

Vasta, kun nähdään reaaliaikaisesti, kuka työmaalla tekee mitä ja missä, työmaan toimintaa voidaan todella alkaa parantaa. Vasta, kun esimerkiksi toistuvasti venyvä työvaihe tulee näkyväksi, sen aiheuttamia aikatauluongelmia voidaan alkaa ratkaisemaan varaamalla vaiheelle lisäaikaa tai resursseja tai poistamalla pullonkaulaefekti muilla tavoin. Esimerkiksi kehittämässämme Sitedrivessa asentajat voivat kuitata työvaiheita puhelimestaan aloitetuiksi tai valmiiksi. Tämän ansiosta työnjohtajan ei tarvitse rampata turhaan tarkkailemassa eri paikoissa edistyviä töitä, vaan hän voi keskittyä olemaan oikealla hetkellä saatavilla siellä, missä tarvitaan. Jälleen säästyy aikaa ja johtaminen paranee. Asiakas puolestaan pystyy seuraamaan reaaliaikaisesti töiden etenemistä suhteessa aikatauluun. Tärkein ominaisuus läpinäkyvyydessä on kuitenkin, että sen ansiosta voidaan alkaa rakentaa uusia, systemaattista tietoa hyödyntäviä sovelluksia, jotka tehostavat ja disruptoivat rakentamista.

Projektidokumentaation kätevämpi saatavuus, kaavoitukseen liittyvän tiedon kokoaminen tai rakentamisen tehostaminen modulaarisuuden avulla ovat kaikki hyviä ja kannatettavia ideoita. Väitämme kuitenkin, että mikään niistä yksinään ei aiheuta rakentamisen toimialamurrosta eli reaaliajassa tapahtuvaa, toimintaa disruptoivaa dominoefektiä.

Läpinäkyvyys on edellytys rakennusalan kehitykselle

Läpinäkyvyyden mahdollistaminen sen sijaan voi saada tämän efektin aikaan. Se on välttämätön edellytys muulle kehitykselle. Oivallus on lopulta yksinkertainen ja tuttu muilta elämänalueilta: vain oikean, ajantasaisen tiedon avulla voidaan tehdä oikeita päätöksiä. Vasta kun ongelma on tehty näkyväksi, sitä voidaan alkaa ratkaista. Rakentamiseen liittyvälle tiedolle on aika tehdä sama, kuin Google aikanaan teki kaikelle tiedolle: tuoda se ulottuvillemme. Vaikutus tulee olemaan sama, kuin hakukoneen yleistymisen vaikutus kirjaston tietosanakirjakokoelman lainaustiheyteen.

Lue lisää