Vuorovaikutus

Onko osallistamisella itseisarvo?

August 3, 2017

Blog

Karkkikaupassa oli pienenä törkeän siistiä päästä itse valitsemaan omat karkkinsa. Nykyään olen yhtä innoissani silmänkantamattomiin jatkuvien pienpanimojen olutpullo-rivistöjen edessä lähikaupassa. Mutta entäpä jos sisaruksen tai ystävän kanssa yhdessä pitää valita mahdollisimman useaa osapuolta miellyttävä kombinaatio erilaisia karkkeja tai erilaisia oluita ja erotuomarina toimii esimerkiksi äiti, isä, vaimo tai mies? Onko päätösten edessä mahdollisia konflikteja? Tuleeko lopputuloksesta parempi? Vai onko erotuomari jo päättänyt tuloksen ennen valitsemisen alkamista?

Osallistamiseen ja osallistumiseen liittyy vahvoja asenteita puolesta ja vastaan. Toiset ajattelevat sen olevan hyödytöntä ajan hukkaa, siinä missä toiset ajattelevat sen kategorisesti olevan aina hyvä lähestyminen teemaan kuin teemaan. Puolentoista vuoden aikana Firalla olen päässyt osallistamaan todella monimuotoisia ihmisyhteisöjä – tilojen, työkalujen ja järjestelmien käyttäjiä, suunnittelijoita, omistajia ja toteuttajia – eri tyyppisissä sisäisissä sekä ulkoisissa hankkeissa ja työpajoissa.

Osallistettavia ihmisiä on ollut kaiken kaikkiaan yhteensä noin 2000, joista mittavin on tähän mennessä ollut oheisen videon dokumentoima Tampereen Seudun Opiskelija-asuntosäätiön ja Arkkitehtitoimisto Helamaa/Heiskanen kanssa yhteistyössä toteutettu mittava Hippostalon alueen konseptointi. Toisen konseptointityön onnistumista päästään arvioimaan, kun vuosi sitten tehdyn työn hedelmät alkaa konkretisoitua tämän vuoden lopulla Otaniemen kampuksella, kun Sähkötekniikan korkeakoulun tilat alkavat hostata startupeja. Lue lisää A Gridistä nettisaitilta tai Hesarin kirjoittamasta jutusta.

Mm. edellä mainittujen hankkeiden kautta ollut mielenkiintoista oppia fasilitoinnin ja osallistamisen magiaa. Erilaisten yhteisöjen suhtautumiserot aiheeseen ja silti samankaltaisten arvontuotantomekanismien toimiminen tilaisuudesta toiseen ovat avanneet silmiä ja kirkastaneet suhtautumistani osallistamiseen.

En usko, että osallistaminen sopii kaikkeen ongelmanratkaisuun tai suunnitteluun, mutta lyhyeen empiiriseen kokemukseeni pohjaten väittäisin, että tilaisuudesta riippumatta osallistaminen oikein toteutettuna tuottaa ainakin kolmenlaista arvoa osallistettaville:

  1. Lisää osallistettavien yhteistä ymmärrystä
  2. Luo tarinaa osallistettavien näkökulmasta
  3. Mahdollistaa osallistettavien mielestä keskeisimpien ongelmien ratkaisun

Riippuen osallistajan suunnitelmallisuudesta, valmisteluista ja taitavuudesta tuotetut arvot voidaan sitten jatkojalostaa näkyviksi lopullisissa ratkaisuissa. Todennäköisesti vahvimmat useimmiten toistuneet ideat jäävät elämään suunnitelmiin, jotka konkretisoituvat rakentamisen tai palvelun lanseeraamisen hetkellä.

Itse inhoan pseudo-osallistamista, eli leikittämistä, jossa näennäisesti annetaan ihmisille tunne siitä, että he voivat vaikuttaa, mutta lopputuloksessa ei kuitenkaan oteta huomioon ihmisten näkemyksiä. Ihmiset eivät ole tyhmiä, ja tällainen koppavuus pistää vihaksi.

Näihin pohdintoihin vedoten väitän, että osallistamisella on viestinnällinen itseisarvo, jota hyödyntämällä on mahdollista tuottaa myös välinearvoa eli substanssiin vaikuttavaa arvoa. Jotta osallistamisen hedelmät saadaan vietyä käytäntöön, tarvitaan suunnitelmallista asiantuntijatyötä ja ihmisten ideoiden arvostusta. Eivätkä osallistamista suoraviivaistavat digitaaliset työkalutkaan olisi pahitteeksi.

Lue lisää