Työkulttuuri Työmaa

Monikulttuurisuus rakennustyömaalla

June 13, 2016

Blog

Aihe näyttää olevan ajankohtainen – ja kaikilla kuuluu olla mielipide-  joten ajattelin avata hieman näkemyksiäni monikulttuurisuudesta. Rakennusalallahan monikulttuurisuus ei ole mikään uusi asia. Remonttityömailla noin puolet on ulkomaalaisia työntekijöitä. Suuri osa on suomessa asuvia, eli maahanmuuttajia. Lisäksi osansa työväkeen tuovat myös ns. lähetetyt työntekijät, eli ulkomaisen yrityksen työntekijät, jotka työskentelevät väliaikaisesti Suomessa.

Suurin ryhmä ulkomaalaisia rakennuksilla ovat virolaiset. Alkujaan virolaisten yrittäjien ja työntekijöiden virta suomeen johtui sekä halvasta työvoimasta, että ensisijaisesti työstä, jota täällä oli tarjolla – Virossa ei. Nykyään virolaisia pidetään lähes suomalaisina, vähintäänkin “etelähelsinkiläisinä”. Vastaava tilanne kuin virolaisilla aiemmin on nyt menossa esimerkiksi puolalaisten, venäläisten ja romanialaisten kanssa. Lisäksi jostain syystä etenkin aputöissä ja siivouksessa afrikkalaisten ja eteläamerikkalaisten osuus on jatkuvassa kasvussa. Syyt alalle hakeutumiseen lienevät samat kuin etelänaapureillamme aikoinaan. Oletan, että heidänkin osuutensa kasvaa ja osaamisalueet laajenevat tulevaisuudessa, kuten on käynyt niin suomalaisille, kuin virolaisillekin rakennusalan yrityksille ja työntekijöille vuosien kuluessa.

Tärkeintä on, että homma hoituvat

Suomalaista raksajääräähän tahdotaan pitää aika perinteisenä arvoiltaan ja ajatusmaailmaltaan. Perjantaina Karjalaa takaisin vaikka pullo kerrallaan, kesät mökillä ja viikko Kanarialla, suomi suomalaisille, ja niin pois päin. Rakennustyömaalla olen huomannut paljon päinvastaista. Puolet työkavereista ovat ulkomaalaisia, mutta homma toimii silti!

Tietenkin eri kansalaisuuksien välillä esiintyy mielipide-eroja ja poikkeavia tapoja ja perinteitä. Niitähän esiintyy  myös eri ammattiryhmien ja vaikkapa saman alan yritysten välillä. Olen törmännyt virolaisen duunarin kanssa esimerkiksi hölmistyneeseen ”Mikä loppiainen?” -kommenttiin. Ja juhannuksen jälkeisellä viikolla pitää muistaa, että virolaisia ei näy työmaalla, koska juhlivat omaa Mittumaariaan. Pääsääntöisesti homma toimii ihan hyvin. Tärkeämpää tuntuu monille olevan, että työt tehdään hyvin – ei niinkään se, kuka tekee.

Ehkä yhteiset päämäärät projekteissa ja muut samaan hiileen puhaltajat työmaan “joukkueessa” jopa nostavat yrittämisen ja pärjäämisen tarvetta myös maahanmuuttajille: luovat ammattiylpeyttä. Oma kokemukseni on, että kyllähän tarinaa, marinaa ja jupinaa aina työmaalla riittää, mutta kunhan hommat hoituvat, ei tekijän kansalaisuus hirmuisesti ketään kiinnosta. Ehkä suomalainen duunari ei olekaan niin suvaitsematon. Ehkä työmaat toimivat tietynlaisena väylänä tutustua suomalaisiin tapoihin ja kulttuuriin maahanmuuttajalle.

Eräänä iltana olimme poikani kanssa matkalla metroon, kun hänen tummaihoinen entinen tarhakaverinsa tuli perheineen kadulla vastaan. Poikani tervehti kaveria iloisesti pimeässä illassa, ja kaveri tunnisti poikani pienen hämärässä tihruamisen jälkeen. Kuulumisten vaihdon jälkeen matkaa jatkettuamme kysyin pojaltani, ehkä hieman testimielessä, kuinka hän oli tunnistanut kaverinsa noin kaukaa pimeässä. “Takista, hänellä oli sama hieno takki kuin viime vuonna päiväkodissa.” Jotenkin tämä sai minutkin miettimään mikä oikeasti merkitsee jotakin, mikä ei sitten yhtään mitään. Suurin osa ennakkoluuloista esimerkiksi maahanmuuttajia kohtaan on opittuja. Lapselle ihonvärillä tai kansalaisuudella ei ole mitään merkitystä. Miksi meille olisi? Kun pimeässä tihrutaan, niin katsotaan mekin enemmän takkia, tai vaikka työn jälkeä, kuin passia, ihonväriä tai kansalaisuutta.

Lue lisää