Työkulttuuri

Millaista on olla rakentavana ja harkitsevaisena ihmistyyppinä yritysmaailmassa?

September 18, 2015

Blog

Miksi kirjoitan tätä blogia?

Kuten syksyllä 2014 Fira Palveluiden ihmistuntemuskoulutuksessa opin, olen sosiaaliselta tyyliltäni rakentava. Rakentava – ihmistyyppi, joka puhuu avoimesti tunteistaan, on tyyliltään enemmän kysyvä kuin käskevä, kuuntelee eikä kontrolloi. Pyrkii ymmärtämään erilaisia ihmisiä ja näkökulmia, pohtii asioita hartaasti, tarvitsee aikaa rakentaa rauhassa oma näkemys aiheesta eikä ole hyvä päästämään asioista irti edes kun tilaisuus on jo ohi. Kyllä, se olen minä. Tämä tekstikin on hyvä esimerkki tavastani muodostaa ajatusta, sosiaaliselta tyyliltään käynnistävä olisi mennyt asiaan tavoite kirkkaana mielessään jo rivillä yksi, kun minä yhä kirjoitan alustusta yrittäen yhä selvittää mikä tämän kirjoituksen pihvi on. Mutta siitäpä se syy blogikirjoittamiseen kumpuaakin.

Työelämässä rakentavan ihmistyypin rooli ei ole kiitollisin. ”Maailma ei ole mustavalkoinen” -mentaliteetti pakottaa ”puntaroi rauhassa kaikki vaihtoehdot ja tee sitten päätös nopeasti” oppiin, mutta entä kun päätöstä ei saa rakennettua kaikesta imemästään tiedosta? Ajatuksia sinkoilee paljon mielessä, ne ovat irrallisia ja hyvin erityyppisiä, pienistä detaljeista laajaan taivaanrannan maalailuun. Jokaisessa on kuitenkin jokin oivallus, ne pitäisi vain saada nivottua yhteen. Mutta miten? Pääkopan sisällä ne eivät jäsenny. Juttelu auttaa, mutta vaatii joka tapauksessa dokumentointia, jotta oivalluksia voi oikeasti hyödyntää. Miksipä ei kirjaisi niitä sitten suoraan paperille? Ja toisaalta, miksi kirjata ajatuksiaan oman koneen syövereihin, miksi ei jakaisi sitä mitä on oivaltanut – siis kirjoittaa blogi. Rakentavana minulle olisi luontaista runoilla eri ajatuksista, mutta entä kun kirjoituksesta tulee julkinen? Blogi pakottaa kirjoittajaa oivaltamaan postauksen oikean pihvin, mistä aiheesta kirjoitan ja mikä on näkökulmasta. Sisällöltään lyhyt ja ytimekäs.

Avot – tämä tapahan toimii. Tämän kirjoituksen aikana olen oivaltanut mitä blogikirjoittaminen minulle antaa ja sitä kautta päästään keskeisimpään kysymykseen eli miksi minä kirjoitan. Vastaus on yksinkertainen. Minä haluan kirjoittaa. Kirjoittaminen motivoi minua koska tiedän että se keino kehittyä. Ja siitähän nykyisin työelämässä on kyse, motivaatiosta. Teetkö sinä sitä mikä motivoi sinua?

Lue lisää