Etusivu Blogi Kenelle osuuskunta-asuminen sopii?

Asumisen muutos Asumisosuuskunta

Kenelle osuuskunta-asuminen sopii?

February 8, 2019

Blog

Olemme miettineet asumisosuuskunnan mallin kehittämisen aikana, keitä asumisosuuskunta palvelisi parhaiten. Koska kysymyksessä on uudenlainen rahoitus- ja hallintomalli, kysyntää löytyy sieltä, missä tarvitaan uusia asukkaiden tarpeita vastaavia asuntoja.

Jos malli on kaikille kaikkia, se ei loppujen lopuksi ole kenellekään mitään

Asumista tutkitaan valtavasti. Kaikenlaisia tilastoja, kyselyitä ja selvityksiä julkaistaan jatkuvasti. Käytännössä niitä vaivaa yksi ongelma. Ne liikkuvat yleensä niin yleisellä tasolla, että ne eivät kerro kuvattavasta ongelmasta juurikaan mitään. Asumisesta mennään nopeasti yleiseen yhteiskuntatutkimukseen. Asuinalueiden tutkimisesta on lyhyt matka asukkaiden tulotasoja, koulutusta ja vaikka työllisyysastetta koskeviin selvityksiin. Siksi pitää fokusoida.

Kohti kohtuuhintaista asuinrakentamista

Luin Jan Vapaavuoren kirjaa Puoliholtiton Suomi, jossa hän avaa mielenkiintoisia näkökulmia. Tiesitkö muun muassa sitä, että 50 vuotta sitten Suomi oli Olympialaisissa säännönmukaisesti yksi eniten mitaleita saaneista maista, ei vaan talvella vaan myös kesällä. Nyt se tuntuu lähes uskomattomalta.

Olympialaisvertaus on siinä mielessä hyvä, että samanlaista kilpailua kansat käyvät elintasosta. Siinä me suomalaiset olemme maailman kovinta kärkeä. Kansainvälisessä elintasokilpailussa kysymys tehokkaasta toiminnasta kotimarkkinoilla on ensiarvoisen tärkeää. Emme voi haaskata rahoja kohteisiin, jotka eivät vie meitä eteenpäin. Asuntojen rakentaminen on yksi tällainen kohde.

Meillä on normeja, jotka käskevät rakentamaan korkealaatuista kaupunkikuvaa, esteettömyyttä, energiatehokkuutta, turvallisuutta ja montaa muuta tavoitetta. Meillä ei ole kuitenkaan normia, joka käskisi rakentaa edullisia asuntoja.

Ratkaisut ihmisten ehdoilla – hyödyt asukkaille

Kysytään asukkailta, mitä asunnossa minimissään on oltava. Sitten tehdään asuntoja, joissa nuo asiat ovat, mahdollisimman edullisesti ja tehokkaasti. Järjestetään rakentaminen ja omistaminen niin, että mahdollisimman suuri osa matkan aikana syntyneestä hyödystä valuu loppuasiakkaalle edullisempana asumisena.

Tästä aika luontevasti löytyi myös asiakassegmentti; ihmiset, jotka maksavat asumisensa itse kokonaan tai lähes kokonaan. Heitä kiinnostaa, kuinka suuren osan tuloistaan he asumiseen laittavat ja mitä he rahallaan saavat. Voisimmeko halpuuden sijasta tarjota joltain osin enemmän vastinetta samalla rahalla? Kyllä voimme, vaikkapa kaksion hinnalla kolmio.

Olemme Firassa tutkineet asumisen liiketoimintamalleja ja havainneet, että Suomesta ovat puuttuneet viime vuosiin asti kohtuuhintaiseen asumiseen tähtäävät liiketoimintamallit. Nyt monet rakennusliikkeet ovat heränneet ja tuoneet markkinoille uusia palveluita, joiden tavoitteena on tuottaa uusia kohtuuhintaisia asuntoja. Niiden keskiössä pitäisi olla tavallinen keskituloinen ihminen, hänen resurssinsa ja tarpeensa.

Tutustu asumisosuuskuntamalliimme Fira Oskuun täällä!

Haluatko kuulla ensimmäisten joukossa uusista Asumisosuuskunnista? Jätä sähköpostiosoitteesi ja liity asumisen etujoukkoon!



Lisätietoja:

Samuel Kopperoinen
Asumisosuuskunta-ohjelman omistaja
+358 4073 65049
samuel.kopperoinen@fira.fi

Kirjoittaja

Antti Immonen

Laskentapäällikkö
+358 400 537 010

Antti Kauppila

Kehityspäällikkö
Rakennusliiketoiminta
+358 40 124 7272

Ayala Maimon

Myynti ja asiakaspalvelu
Kuluttajamyyntipäällikkö
+358 40 524 9600
ayala.maimon@fira.fi

Fira asukaspalvelut

Putkiremonttiasiakkaiden puhelinpalvelu avoinna arkisin klo 9-11 ja 12-14
+358 40 663 3476
asukaspalvelu@fira.fi

Heidi Elfström

Rekrytointipäällikkö
Rekrytointi
+358405378104

Heikki Ruski

Johtaja
Asuminen ja asuntorakentamisen palvelut
+358405760647

Hely Taurén

HR-asiantuntija
+358406249413

Henri Mämmi

Johtaja
Toimitilarakentaminen
+358 50 346 9076

Ilmo Pöntinen

Projektipäällikkö, Myynti
Putkiremontit
+358 400 262 500
ilmo.pontinen@fira.fi

Inka Nummelin

Palveluinsinööri
+358 40 180 6294
inka.nummelin@fira.fi

Jaakko Viitanen

Kehitysjohtaja
+358 50 414 7721

Jari Koivu

Toimitusjohtaja
Fira Oy
+358 40 502 4268

Jarmo Kärkkäinen

Head of IT
+358 40 539 7756

Jenni Mattila

Lead Designer
+358406727427
jenni.mattila@fira.fi

Jonas Meling

Digital Marketing Manager
+358 40 7716813

Juha Lanne

Hankekehitysjohtaja
Asuntorakentaminen
+358 40 5250344
juha.lanne@fira.fi

Juha Piironen

Tuotantojohtaja
Putkiremontit
+358 40 679 5218

Jyrki Sivén

Tuotantojohtaja
Toimitilarakentaminen
+358 40 7738729

Katja Koskivirta

HR-assistentti
+358 40 825 2309

Kukka Eerola

Viestintä- ja markkinointipäällikkö
+358405698715
kukka.eerola@fira.fi

Lauri Kaunisvirta

Johtaja
Asiakkuudet ja myynti
+358 44 564 4872
lauri.kaunisvirta@fira.fi

Mervi Leikas

Henkilöstöjohtaja
+358 50 5422 097

Miikka Hämäläinen

Group Controller
Fira Group
+358406564969

Mika Karkulahti

Rakennuttaja-asiamies
+358 50 5641125
mika.karkulahti@fira.fi

Mika Lindvall

Johtaja
Modernisointi
+358405328210

Mikko Anttila

Hankintajohtaja
+358 40 137 4035

Otto Alhava

Kehitysjohtaja
+358 400 792 493

Pekka Sipponen

Johtaja
Modernisointi
+358 40 513 3035

Sami Kokkonen

Johtaja
Putkiremontit & asuntokorjaukset
+358 400 204 250
sami.kokkonen@fira.fi

Sylvia Hyry

HR-päällikkö
+358 400 350 835

Terhi Halonen

Asiakaspalvelu ja myynti
Palveluinsinööri
+358 40 6431 902
terhi.halonen@fira.fi

Tero Vanhanen

Ilmiörakentaja
+358 50 360 2276

Topi Laine

Johtaja
Asuntorakentaminen
+358 400 792 492

Tuomas Lankinen

Kategoriavastaava
Toimitilarakentamisen hankekehitys
+358 44 378 6454

Ville Huuppola

Projektipäällikkö, tontinhankinta
Asuntorakentaminen
+358 40 772 0235
ville.huuppola@fira.fi

Ville Sireni

Tuotantojohtaja
Asuntorakentaminen
+358 50 5744 859

Lue lisää