Työkulttuuri

Jaksaminen. Kyllä me pärjätään. Ei tässä mitään, hyviä hommia…

March 14, 2016

Blog

Rakennusalalla, kuten tietysti muillakin aloilla, tuntuu olevan sellainen ”Kyllä me pärjätään”- meininki. Näin kovien jätkien kovalla alalla tuntuu olevan jonkinlainen kirjoittamaton häpeä myöntää, että väsyttää, ei oikein jaksaisi. Duunit tulevat kotiin ja uniin, viikonloput menevät palautuessa, jiiänee.

Kun Firalla alkuvuosina kehityksen keskiössä oli ammattitaidon ja erikoisosaamisen hyödyntäminen, vuoden 2009 jälkeen asiakas, on seuraava vaihe, eli NextPhase, ihminen. Seuraaville vuosille on määritelty missio: Ihmiset rakentavat yhdessä fiksumpaa yhteiskuntaa. Tämä missio on vielä jaettu seuraaviin kehitysohjelmiin:

  1. Fiksumpaa rakentamista: Varma läpimeno alusta loppuun
  2. Fiksumpia työpaikkoja: Halutuin rakennusalaa uudistava yhteisö
  3. Fiksumpaa liiketoimintaa: ideoinnin, pilotoinnin ja kasvun kulttuuri

Tahtoisin seuraavassa avata hieman ajatuksiani kakkoskohdasta, eli fiksummasta työpaikasta. Tähän suuntaan viittaavia askeleita on jo nähtävissä Firalla ja Fira Palveluilla. Tuomas työmaaltakin on jostain syystä tunkenut näppinsä, no joo, nokkansa mm. työmaatilojen kehitysprojektiin, työsuojelutoimikuntaan, sitä kautta FirstBeat-mittauksiin ja työmaiden aamupaloihin… Ja on tietenkin äänessä arjen työelämän asioista mediassa jos toisessakin.

Jaksamisen arviointi vaati peiliin katsomista

Vähän tästä jaksamisesta. Kuten jo mainitsinkin, alalla on varsinkin johtotehtävissä tapana ns. kaatua saappaat jalassa. Varsinkin vastaavat mestarit ovat henkilökohtaisen vastuunsa johdosta sellaisessa asemassa, että stressi, kiire ja ylikuormitus ovat valitettavan arkipäiväistä. Jostain syystä vastaava tai työnjohtaja kokee väsymyksen ja stressin jonkinlaisena heikkouden merkkinä. Tässä kohdin heitän kyllä vastuuta itse vastaavillekin; Huolimatta kulttuurista oma jaksaminen – ja sen loppumisen tunnistaminen – ovat pitkälti peiliin katsomisesta kiinni.

Väsymykseen myös ajaudutaan vaivihkaa. Kollegani vastaavana mestarina saapuu työmaalle joka päivä 6.30, ja lähtee kotiin 17-18.00. Kun ei viitsi ruuhkassakaan ajella. Ja tuo lisäaika tehdään tietysti paperihommia. Työmatkoihin menee 2,5 – 3 tuntia päivässä. Oli tuossa päivänä muutamana puhetta, kuinka väsynyt nykyään on. Ei jaksa iltaisin eikä viikonloppuisin oikein mitään tehdä, kuin latautua seuraavaan viikkoon. Loma on ainoa aika, kun oikeasti pääsee töistä kokonaan irti. Eli: periaatteessa töitä tehdään 8 tuntia työmaalla, mutta matkoineen päivästä tulee 13-14 tunnin mittainen. Kumma jos väsyttää…

…sekä puolueetonta tietoa jaksamisesta

Jo aiemmin sivusin FirstBeat-mittausta. Kyseessä on analyysi, jossa sykevälin vaihtelun avulla määritellään työntekijän stressijakso ja palautumisjakso. Tällä hetkellä testattavana ovat ensimmäiset 40 työntekijää, allekirjoittanut mukaan luettuna. Yksinkertaistettuna analyysistä näkee kuinka kauan stressijakso, eli kuormitus jatkuu ja miten siitä palaudutaan. Jos palaudutaan.

Tämän saisi helposti kuulostamaan johdon suunnalta tapahtuvana tarkkailuna työntekijöiden kunnon suhteen: ”Tuo kaveri onkin priimakunnossa, pusketaan hieman lisää. Ja tuo alkaa olla valmista kamaa eläkkeelle, uutta tilalle.” Itse pitäisin tätä kuitenkin mahdollisuutena saada todellista kuvaa siitä, miten työ itseä kuormittaa, miten palautuu, mitä muuta kuin työtä tekee, ja miten esimerkiksi tiivistunnelmainen palaveri vaikuttaa usean tunnin jälkikäteen stressitasoon. Lähinnä kättä pidempää dataa sitä paljon puhuttua peiliin katsomista varten.

Aina omia voimia ei osaa itse arvioida realistisesti

Kun työ ja yhteisö ovat inspiroivia, asioita tapahtuu paljon ja homma etenee, on paljon tekeminen itse asiassa aika kivaa. Tämä on tapa uupua no. 3. Itse aloitin muutama vuosi sitten insinööriopinnot työn ohessa iltaopintoina. Samaan aikaan aloitti vaimo työt ja poika tarhan. Mielestäni eka vuosi meni kohtuullisen hyvin, täydet kurssit, eivatkä työtkään juuri kärsineet. Siihen päälle vielä uuden asunnon remontti kesällä ja kohti seuraavaa lukuvuotta. Vasta vaimon kanssa pidetty palaveri herätti tajuamaan, että eipä ollut paljon perhettä nähty, yhdessä juttuja tehty, tai levätty. Ja tätä pitäisi suorilta jatkaa ainakin kolme vuotta! Otin opintovapaata ja hoidin koulun pikaisesti pois, enkä tänä päivänä tajua, miksi silloin kaikki tuntui ihan normaalilta. Vauhti kai otti mukanaan…

Tärkeintä on huomata, että on ihan ok olla väsynyt. Tarkoitus olisi jatkaa hommia eläkeikään saakka, ehkä jotain omaa kivaa sen jälkeenkin. Armeijassa kilpamarsseilla oli ehto, että maalissa pitää olla taistelukuntoisena. Koitetaan mekin olla. Muista aina välillä katsella itseäsi peilistä, kysellä kavereilta ja jutella läheisillesi. Jos sinä et itseäsi näe, he kyllä näkevät. Koitetaan fiksumman työpaikan lisäksi olla fiksumpia työntekijöitä. Puhutaan näistä asioista, ei väistellä, varsinkaan kielletä.

Lue lisää