Kaupunki Tehdään yhdessä

Kuuseen kurkottaja pääsee ainakin pitemmälle

December 7, 2017

Blog

Vuosi sitten matkustin Kiinassa junalla. Keskustelin matkan aikana työkaverieni kanssa Helsinki-Tallinna -tunneliprojektin mahdollisuuksista, hieman epäilevään sävyyn. Sattumalta samalla hetkellä junanvaunun seinällä olevalta näytöltä alkoi tv-ohjelma Roviosta. Haastateltavana oli Peter Vesterbacka. Tuumasin ääneen, että sieltä se Peter meitä kyynikkoja kurkistelee. Mietin, kuinka moni suomalainen liikemies on päässyt Kiinassa tv-ohjelmaan haastateltavaksi. Ennakkoluulottomuudella voi päästä pitkälle, ainakin pitemmälle.

Viime viikolla Slush toivotti vieraat tervetulleeksi toteamalla, että normaali ei ole koskaan muuttanut yhtään mitään. Visiointi on luonteeltaan ajatusten suuntaamista mahdollisuuksien näkemiseen, kompromissien sijaan. Useimmiten visioiden edelleen jalostaminen ja moninäkökulmainen tarkastelu ovat hedelmällisempiä kuin spekulointi epäonnistumisilla.

Näyttävällä visualisoinnilla ja taidokkaalla tarinankerronnalla vision voi saada elämään ikään kuin keinotodellisuudessa. Liiketoimintamahdollisuuksia voi mallintaa uudella tavalla, jolloin markkinointi ja myynti saavat vauhtia myös kansainvälisesti. Käynnistämme keskusteluja yhdestä jos toisestakin asiasta, ja nyt olemme mukana Helsinki-Tallinna -tunnelihankkeessa, eli FinEst Bay Area -alueen ideoinnissa. Sen tuomasta kansainvälisestä kiinnostuksesta hyötyvät niin asuntojen ja toimitilojen tarjoajat kuin rakentajat ja koko Suomi verotulojen kasvun muodossa. Esimerkiksi Otakeilan ja Aviapoliksen kehittyvät alueet ovat, jo nyt,  oivallisia kansainvälisten ekosysteemien ja asumisen innovaatioiden kiihdytysalustoja. Mielestämme Suomen kannattaa vaalia erilaista, parempaa ja suurempaa.

Fira haluaa olla mukana markkinoimassa Suomea maailmalle Invest in Finland -hengessä. Tällainen työ kantaa yleensä hedelmää tavalla tai toisella. Meitä kiinnostaa Suomessa alueiden maanpäällinen rakentaminen ja digikonseptiemme tarjoaminen kumppaneille täällä ja maailmalla. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että tunnelilouhijaa eikä -suunnittelijaa Firasta tule, mutta Mauno Koiviston erästä ajatusta lainaten ”yleensä kannattaa”. Nyt kannattaa siis olla mukana, koska jotakin se aina poikii. Hyvien tyyppien ja hyvin yritysten kanssa kannattaa olla kimpassa eikä vierivä kivi pääse sammaloitumaan.

Näytin Hesarin viime viikolla julkaiseman FinEst Bay Area -artikkelin pojalleni, 19-vuotiaalle Eliakselle. Hänen kommenttinsa kertoo paljon: ”Voi että olisi siistiä jos tuollaisia hankkeita saataisiin Suomeen”. Elias ei murehtinut esim. tunnelirakentamisen aikataulun realistisuutta. Suomi täytti eilen sata vuotta. Let’s invest in Finland. Meidän mielestämme on aika tehdä maailmanluokan avauksia, markkinoida niitä ja näin antaa mahdollisuuksille mahdollisuuksia.

Jussi Aho
toimitusjohtaja
Fira Group Oy

Lue lisää