BLOGI

#buildingmovement

Täällä seurataan tarinoita työmaalta ja putkiremonteista, tarkastellaan uusia urbaaneja mahdollisuuksia ja tuodaan rakentamista lähemmäksi ihmistä. Tervetuloa mukaan!

Tilaa myös uutiskirjeemme, niin et missaa uusia julkaisujamme



Blogi
Kodit, jotka palvelevat asukkaitaan. Rakennukset, jotka eivät koostu vain asunnoista, vaan muodostavat yhteisön. Putkiremontit, joiden tuloksena syntyy unelmien kylpyhuoneita. Rakentamisen vallankumous lähtee ihmisistä.
Blogissa firalaiset ovat äänessä. Täällä seurataan tarinoita työmaalta ja putkiremonteista, tarkastellaan uusia urbaaneja mahdollisuuksia ja tuodaan rakentamista lähemmäksi ihmistä. Tervetuloa mukaan!

 


Kategoria

Fira Ketterä Putkiremontti

Putkiremontti hankesuunnittelusta toteutukseen

Fira Ketterä on parempi tapa tehdä putkiremontti, jonka lähtökohtana ovat elämisen tarpeet kodeissa ja koko kiinteistössä. Me uskomme yhdessä tekemiseen ja haluamme tarjota alan parhaan palvelukokemuksen. Sitoutamme kaikki osapuolet toimimaan kohti yhdessä asetettuja tavoitteita – laadullisia ja taloudellisia. Ketterä putkiremontti on helppo, jossa kaiken saa samalta luukulta hankesuunnittelusta toteutukseen saakka. Avasimme alle putkiremontin etenemisen alusta loppuun […]

Fira Ketterä Putkiremontti

Fira Ketterä: laadukas lopputulos ja asukaspalvelu

Fira Ketterä on parempi tapa tehdä putkiremontti, jonka lähtökohtana ovat elämisen tarpeet kodeissa ja koko kiinteistössä. Me uskomme yhdessä tekemiseen ja haluamme tarjota alan parhaan palvelukokemuksen. Sitoutamme kaikki osapuolet toimimaan kohti yhdessä asetettuja tavoitteita – laadullisia ja taloudellisia. Ketterä putkiremontti on helppo, jossa kaiken saa samalta luukulta hankesuunnittelusta toteutukseen saakka. Laadukas lopputulos Laadukas lopputulos edellyttää kokonaisuuden […]

Fira Ketterä Putkiremontti

Fira Ketterä: aikataulussa ja budjetissa pysyminen

Fira Ketterä on parempi tapa tehdä putkiremontti, jonka lähtökohtana ovat elämisen tarpeet kodeissa ja koko kiinteistössä. Me uskomme yhdessä tekemiseen ja haluamme tarjota alan parhaan palvelukokemuksen. Sitoutamme kaikki osapuolet toimimaan kohti yhdessä asetettuja tavoitteita – laadullisia ja taloudellisia. Ketterä putkiremontti on helppo, jossa kaiken saa samalta luukulta hankesuunnittelusta toteutukseen saakka. Pitävä aikataulu Fira Ketterä tunnetaan nopeudestaan […]

Firalaiset Putkiremontti Työkulttuuri Työmaa Työntekijäkokemus

Vastaava työnjohtaja arvostaa Firalla moderneja työtapoja ja asiakaslähtöisyyttä

Vastaava työnjohtaja voi lähteä ajoissa kotiin  Firalla putkiremonteissa vastaavana työnjohtajana työskentelevä Antti tuli Firalle kolme vuotta sitten, koska Fira pystyi tarjoamaan kilpailukykyisen palkan ja tittelin. Sen lisäksi häntä kiinnosti Firan asiakaspalvelumalli, jossa palveluinsinöörit, eli pinssit, auttavat asiakkaita putkiremonttien aikana. Firan ajatus siitä, että putkiremontteja tehdään asukas edellä toimi yhtenä kannustimena hakea töitä Firalta. Antti on tehnyt lähes koko uransa putkiremonttien parissa. Vastaavana työnjohtajana työpäivän sisältö koostuu siitä, […]

Asuminen Fira Ketterä Koti Putkiremontti

Remontti tulossa ja inspiraatio hukassa?

Pää lyö usein tyhjää juuri silloin, kun ideoita pitäisi pulputa ja uusia ratkaisuja miettiä. Konkreettiset toimenpiteet auttavat alkuun, mutta pakottamalla uusia ideoita tuskin syntyy. Parhaimmat ja kekseliäimmät ajatukset juolahtavat mieleen nukkumaan mennessä tai iltalenkillä silloin, kun niitä vähiten odottaa. Kokosimme alle vinkkejä inspiraation löytämiseen, kun kyseessä on sisustus. Puhelin Tämä kaveri auttaa lähes aina kun […]

Fira Ketterä Insinöörin ja ihmisen välissä Putkiremontti Rakentaminen Tehdään yhdessä Vuorovaikutus

Verstas helpottaa rakentajan työtä

Olemme Firassa luoneet uuden tavan tehdä putkiremontin laajuuden ja toteutustavan määrittävän hankesuunnitelman, Verstaan, joka palvelee sekä käyttäjää että rakentajaa. Se on ihmisiä osallistava malli, jossa kuullaan eri käyttäjien toiveita ja tarpeita ja sovitetaan ne yhteen kohteen vaatimusten mukaisen teknisen toteutuksen kanssa. Näin sekä rakentajat että käyttäjät ovat samalla sivulla heti hankkeen alussa. Verstas on tehokas […]

Fira Ketterä Putkiremontti

Murretaan putkiremonttimyytit: Asukkaat saavat tehdä kodistaan sellaisen kuin haluavat

Palveluinsinöörin työssä yksi parhaista jutuista on mielestäni olla mukana tukemassa asukkaiden yksilöllisten toiveiden toteutumista. Joissain tapauksissa tämä voi tarkoittaa vain sen huomioimista, että taloyhtiön valitsemat kylpyhuoneen kalusteet tulevat oikealle korkeudelle kesivertoihmistä lyhyemmälle asukkaalle. Toisissa tapauksissa taas saatetaan yhdessä asukkaan kanssa miettiä uusiksi käytännössä koko huoneisto olohuoneen jalkalistoja ja ikkunan puitteiden maalauksia myöten. Joka tapauksessa putkiremontissa tehdään […]

Fira Ketterä Putkiremontti

Putkiremontin hinta: Tiedä, mistä maksat

Kun taloyhtiössä havahdutaan putkiremontin tarpeeseen, ensimmäinen kysymys on usein; mikä on putkiremontin hinta ja mitä remontti tulee maksamaan. Kustannusten hallittavuus on yksi tärkeimpiä tekijöitä onnistumisessa: kukaan ei halua maksaa putkiremontista yllättäen tuplasti sitä, mitä oli ajatellut. Uransa varrella monenlaisia putkiremontteja asiantuntijana nähnyt, Fira Ketterän kehittämisessä mukana oleva projektipäällikkö Jarmo Halonen tiivistää, mikä putkiremontin kustannusten hallinnassa on oleellista. Mistä putkiremontin […]

Fira Ketterä Putkiremontti

Murretaan putkiremppamyytit: Putkiremontti voi kestää vain viikkoja

Putkiremontti kauhistuttaa ihmisiä usein jo siksi, että perinteisessä putkiremontissa asukas joutuu asumaan keskimäärin kolme kuukautta sijaisasunnossa. Sijaisasunto lisää jo ennestään rahanmenoa tietävän putkiremontin kokonaiskustannuksia. Rakennusalalla on kyseenalainen maine alana, jonka tuottavuus ei ole juuri kehittynyt 30 vuoteen. Insinööri-Suomessa alan kehitys on usein keskittynyt teknisiin innovaatioihin. Ihmisten johtamisessa olisi kuitenkin paljon kehityspotentiaalia työvoimavaltaisella alalla, jolla useita […]

Fira Ketterä Putkiremontti

Murretaan putkiremonttimyytit: Asukkaat ensin

Säännöllisin väliajoin kuulee juttuja tapauksista, joissa asiakkaiden alkuperäiset toiveet ovat joutuneet rakennusalan ammattilaisten jyräämäksi jo heti kättelyssä. Alalla on pitkään vallinnut käsitys, että tekniset ratkaisut on parasta tehdä ensin ammattilaisten kesken, ja sitten vasta tiedottaa asukkaille valituista vaihtoehdoista. On korkea aika murtaa putkiremonttimyytit ja tehdä putkiremonteista aitoa palveluliiketoimintaa. Fira Ketterä – putkiremontissa osakkaat ja taloyhtiön […]

Lataa ilmainen putkiremonttiopas

Kokosimme asiantuntijoidemme parhaat vinkit tähän oppaaseen. Klikkaa ja käy lataamassa opas!