Etusivu Archives for Mervi Leikas

BLOGI

#buildingmovement

Täällä seurataan tarinoita työmaalta ja putkiremonteista, tarkastellaan uusia urbaaneja mahdollisuuksia ja tuodaan rakentamista lähemmäksi ihmistä. Tervetuloa mukaan!

Tilaa myös uutiskirjeemme, niin et missaa uusia julkaisujamme



Blogi
Kodit, jotka palvelevat asukkaitaan. Rakennukset, jotka eivät koostu vain asunnoista, vaan muodostavat yhteisön. Putkiremontit, joiden tuloksena syntyy unelmien kylpyhuoneita. Rakentamisen vallankumous lähtee ihmisistä.
Blogissa firalaiset ovat äänessä. Täällä seurataan tarinoita työmaalta ja putkiremonteista, tarkastellaan uusia urbaaneja mahdollisuuksia ja tuodaan rakentamista lähemmäksi ihmistä. Tervetuloa mukaan!

 


Kategoria

Turvallisuus Työkulttuuri

Resilienssikyvystä on hyötyä koronaviruspandemian keskellä

Koronaviruksen leviäminen maailmanlaajuiseksi pandemiaksi on vaikuttanut meidän kaikkien elämään hyvin konkreettisella tavalla. Arki ja työnteko ovat muuttuneet monin tavoin ja tunnelmat ovat vaihdelleet epäuskosta aina uusien rutiinien omaksumiseen käytännössä tuntien varoitusajalla. Uudessa työmaailmassa mitataan kykymme reagoida ja toimia muutoksessa. Oman resilienssikyvykkyytensä tunnistaminen auttaa meitä ihmisinä selviytymään muutoksista ja niiden aiheuttamista haasteista paremmin. Työssä omien vahvuuksien, kuten […]

Ihmisten motivaatio Tehdään yhdessä Työkulttuuri Työntekijäkokemus

Parasta työkaverille

Moderni henkilöstöjohtaminen on ihmisten välistä vuorovaikutusta. Byrokraattiset toimintamallit eivät tue tämän päivän työntekoa, koska elämäntilanteet ja roolit ovat erilaisia sekä alati muuttuvia kokonaisuuksia. Monet HR-mallit on tehty hooärrän näkökulmasta, ei työntekijän näkökulmasta, jolloin todelliseen tarpeeseen vastaaminen jää taka-alalle. Tieto lisääntyy päätä huimaavaa vauhtia ja kaikessa pitäisi pysyä mukana. Jätti yritykset eivät enää kiepu Paras työnantaja […]