Palvelurakentaminen
Palvelurakentamisen avulla on mahdollista tuottaa asiakkaalle paras ratkaisu, edullisin hinta ja ylivertainen palvelukokemus.
Perinteinen rakennusurakointikin on jo palvelua. Kun siihen yhdistetään vielä kehittämistyö, jota tehdään asiakkaan rakennushankkeiden parantamiseksi, on kysymyksessä jo pitkälle viety palvelu. Kehitystyötä voidaan tehdä myös olemassa oleviin kiinteistöihin muun muassa käyttötarpeen muuttuessa.
Palvelurakentamisen keskeinen idea on parantaa asiakkaan hankkeita, siis tulla mukaan varhaisessa vaiheessa ja saavuttaa selvästi parempia tuloksia. Elinkaariajattelu on yksi palvelurakentamisen tärkeimmistä näkökulmista.
Parempia tuloksia ei saavuteta pelkästään kovalla tahdonvoimalla. Kehitystyön eteenpäin vieminen vaatii oikeat työkalut, tekniikat, tuotteet ja ihmiset. Firan oman, asiakkaan ja verkoston osaamisen hyödyntäminen on palvelurakentamisen avainasia. Tämän lisäksi kehitämme jatkuvasti työkalujamme ja tekniikoitamme entistä paremmiksi.

Ajoissa mukana oleminen tuottaa parhaat ratkaisut
Pohjimmiltaan rakentaminen on sijoittamista, jossa tuotot saadaan rahana ja käyttökokemuksena. Parantaminen onnistuu vain, jos osallistamme oikean osaamisen ja työskentelemme oikein. Työskentelyn pitää olla systemaattista ja hyvin dokumentoitua. Kaikki osaaminen on jo olemassa, ei meillä eikä kenellekään yksittäisellä yrityksellä, vaan ympärillämme. Keskeistä on osata kytkeä se haasteisiimme oikein. Näistä lähtökohdista kehitimme työskentelytavaksi Firan Verstas™ - prosessin, vuorovaikutteisen yhdessä tekemisen tavan työkaluineen ja tekniikoineen. Firan Nelikenttä™ kuvaa tapaamme kytkeä asiakkaan liiketoiminta mukaan hankkeen kehittämiseen. Huomioimme asiakastyöskentelyssä investointikustannuksen lisäksi myös omistus-, rahoitus-, elinkaari- ja tuottonäkökulmat.
Olemme jakaneet rakennushankkeen neljään eri vaiheeseen. Haluamme osallistua mahdollisimman varhain, mutta osallistumisemme onnistuu hyvin myös myöhemmissä vaiheessa, vaikka parantamisen potentiaali on jo laskenutkin. Oheinen palvelurakentamisen viitekehys kuvaa palvelurakentamisen vaiheitamme ja työskentelytapojamme.

